Khadija bint Khuwailid

“Lue, kautta Herrasi, joka on luonut, luonut ihmisen alkiosta. Lue; onhan Herrasi jalomielinen, Herrasi, joka opetti kynällä, opetti ihmiselle sen, mitä tämä ei tiennyt.”
(96:1-5)

Vaikka Muhammed ei täysin ymmärtänyt tuona aikana sitä, tämä oli Koraanin ilmoitusten alku, mutta ensimmäisen kohtaamisen enkeli Gabrielin kanssa Muhammed oli hyvin pelästynyt, sillä hän ei tiennyt kuka enkeli Gabriel oli tai mitä oli tapahtunut. Hän heräsi ja juoksi ulos luolasta vain löytääkseen Gabrielin vieläkin edestään, ja milloin tahansa hän kääntyi pois hänestä, oli Gabriel hänen edessään uudestaan, täyttäen taivaanrannan mahtavuudellaan, kuitenkin kauniilla muodollaan.
“Oi Muhammed, sanoi Gabriel lopulta, “sinä olet Allaahin Lähettiläs ja minä olen Gabriel,” ja näillä sanoilla hän katosi Muhammedin näkyvistä.

Sen jälkeen kun enkeli oli kadonnut Muhammed kapusi alas vuorelta niin nopeasti kuin pystyi juoksemaan, tietämättä oliko hän tulossa hulluksi ja kuvitellut asioita, vai oliko hän jonkun jinnin riivaamana.

Kun hän kuunteli Muhammedin sanoja, Khadija ei jakanut yhtäkään näistä peloista. Hän tajusi, että jotakin valtavaa ja kunnioitettavaa oli tapahtunut hänen aviomiehelleen, ja hän oli varma, tuntien hänet kuin hän tunsi, että hän ei ollut hullu eikä riivattu.

“Älä ole huolissasi,” hän sanoi, “sillä Hänen kauttaan, kenellä on valta Khadijan sieluun, minä toivon, että sinä olet tämän kansan Profeetta. Allaah ei koskaan halventaisi sinua, sillä olet hyvä sukulaisillesi, olet totuudenmukainen sanoissasi, autat tarvitsevia, tuet heikkoja, ruokit vieraita ja vastaat kärsivien kutsuun.”
Kun Muhammed oli hieman enemmän rentoutuneempi, Khadija vei hänet tapaamaan hänen serkkuaan, Waraqa ibn Nawfal´ia, sillä on oli tiedon mies ja hän oli varma, että hän pystyisi selittämään sen tarkoituksen mitä oli tapahtunut hänen rakkaalle aviomiehelleen.

Waraqa oli tutkinut Juutalaisten ja Kristittyjen molempia kirjoja hyvin tarkasti ja hän oli oppinut paljon monilta heidän viisailta ihmisiltä. Hän tiesi, että toisen Profeetan tulon oli ennustanut niin Mooses kuin Jeesuskin, rauha olkoon heille, ja hän tiesi monia merkkejä, jotka vahvistaisivat tämän Profeetan henkilöllisyyden kun hän ilmestyisi. Kuunneltuaan huolellisesti hänen tarinansa, Waraqa, joka oli vanha ja sokea huuhdati, “Tämä on sama olento, joka toi ilmestyksen Allaahilta Moosekselle. Minä toivon olevani nuori ja voisin olla elossa kun sinun kansasi karkottaa sinut.”
“Karkottavatko he minut?” kysyi Muhammed.

“Kyllä,” vastasi Waraqa. “Kukaan ei ole tullut sen kanssa mitä sinulle on annettu ilman kohtelematta vihamielisesti; ja jos minä elän siihen päivään asti kun sinut karkotetaan pois, silloin minä tukisin sinua kaikin voimin. Anna minun pelkästään koskea sinun selkääsi.”

Niin sanoen, Waraqa tunnusteli Profeetan lapaluiden väliä ja löysi mitä hän tunnusteli: pieni pyöreä hiukan koholla oleva ihomuutos, noin kyyhkysen munin kokoinen. Tämä oli vielä toinen monista merkeistä, joiden Waraqa jo tiesi viittaavan seuraavan Profeettaan henkilöllisyyteen Jeesuksen jälkeen, rauha olkoon hänelle.
“Tämä on Profeettojen Sinetti!” hän huudahti, “Nyt minä olet varma, että sinä todellakin olet Profeetta, jonka tuleminen ennustettiin Toorassa ja mikä ilmoitettiin Moosekselle ja Injilissä se ilmoitettiin Jeesukselle, rauha olkoon heille! Sinä olet todellakin Allaahin Lähettiläs, ja olento joka ilmestyi sinulle vuorilla oli todellakin enkeli Gabriel!” Khadija oli sekä ikionnellinen että pelkääväinen saatuaan tietää että hänen käsityksensä siitä mitä oli tapahtunut vuorilla oli vahvistettu.

Vain vähän ajan päästä tästä tapahtumasta, Muhammedille käskettiin, seuraavassa ilmestyksessä enkeli Gabrielin kautta kutsumaan ihmisiä palvomaan Allaahia yksin, ja se oli tässä tilanteessa kun Khadija ei epäröinyt ilmaista yleisesti mitä hän oli tiennyt varmaksi salassa jo jonkin aikaa:
“Minä todistan että ei ole muuta jumalaa kuin Allah,” hän sanoi, “ja minä todistan, että Muhammed oli Allahin Lähettiläs.”

Sitä seuraavina vuosina, vaikeina vuosina, jolloin Quraishilaisten johtajat tekivät kaiken vallassaan olevan pysäyttääkseen Profeettaa levittämästä hänen viestiään. Khadija oli uskollinen tuen lähde ja lohduttaja Muhammedille vaikeuksissa joita hänen tuli kohdata.

Kaikki hänen varallisuutensa kului Allaahin tiellä, auttaen levittämään aviomiehensä viestiä, auttaen vapauttamaan orjia, jotka olivat omaksuneet Islamin ja auttaen ruokkimaan ja hoivaamaan Muslimien yhdyskuntaa niin että hitaasti mutta varmasti se alkoi kasvamaan lukumäärältään ja vahvuudeltaan.

Quraishilaiset olivat raivostuneita Profeetan menestyksestä ja tekivät kaiken vallassaan olevan nujertaakseen niin hänet kuin hänen seuraajansakin, usein tehden kauheita kidutuksia heille, mutta onnistumatta. Tilanne kävi niin pahaksi, että Profeetta kehotti muutamia seuraajiaan menemään Abyssyiniaan, missä heidän johtajansa, Negus, kuka oli vilpitön Kristitty, antoi heille suojaa ja turvaa.
Lopulta tuli aika milloin, kuten Waraqa oli ennustanut, Muhammed ja hänen seuraajansa - mukaan lukien kaikki hänen heimonsa jäsenet, Banu Hashim - ajettiin ulos Mekan kaupungista ja pakotettiin leiriytymään pieneen luolaan läheiselle vuorelle. Tämä tapahtui kauan sen jälkeen kun Waraqa oli kuollut, ja noin seitsemän vuotta yipm esikoislaatuinen voiman yö jälkeen jolloin Muhammed sai ensimmäisen Koraanin ilmoituksen enkeli Gabrielin välityksellä.

Siellä, samaan aikaan kun heidän kotinsa olivat tyhjiä Mekassa, Muslimit altistettiin erittäin kylmille talviöille ja polttavan kuumille kesäpäiville, hyvin vähällä ruoalla ja suojalla. Kukaan ei voinut ostaa tai myydä Muslimeille tai sallia heidän poikien tai tyttärien mennä naimisiin heidän kanssaan. Onneksi ne jotka salassa säälivät Muslimeja lähettivät sitä ruokaa mitä pystyivät heille milloin tahansa heillä oli siihen mahdollisuus, joskus kuormaten elintarvikkeita kamelin tai hevosen selkään ja lähettäen sen juoksemaan leiriä kohti, toivoen että eläin ei pysähtyisi tai eksyisi ennen kuin se saavuttaisi sen aiotun määränpään.

Kolmen vuoden ajan pieni Muslimiyhteiskunta asui vaikeuksien ja puutteen keskellä, mutta vaikka he kärsivät nälästä ja janosta ja altistuivat kuumuudelle ja kylmyydelle, tämä oli aikaa, jolloin ensimmäisten Muslimien sydämet niin puhdistuivat kuin myös täyttyivät tiedon ja viisauden valolla. Muslimit tiesivät, että he seurasivat totuutta, joten mikään muu ei merkinnyt. He eivät välittäneet mitä Quraishilaiset tekivät heille tai sanoivat heistä. Allaah ja Hänen Lähettiläänsä olivat tarpeeksi heille!
Se oli tämän kauden aikana, kun Muslimit, jotka olivat etsineet turvaa Abyssiniasta, palasivat, vain löytääkseen tilanteen mikä oli pahempi kuin mistä he olivat lähteneet. Ei kauaa sen jälkeen, monet heistä palasivat Abyssiniaan, heidän lukunsa kasvoi heillä, joiden Profeetta oli käskenyt seurata heitä.

Lopulta boikotti kumottiin ja Muslimien sallittiin palata kaupunkiin; mutta kolmen vuoden vaikeudet olivat ottaneet veronsa. Ensimmäiseksi Profeetan setä, Abu Talib, kuka oli silloin yli 80 vuotias, kuoli; ja sitten pari kuukautta myöhemmin, Ramadan kuukauden aikana, Khadija kuoli myös, 65 vuoden ikäisenä, olkoon Allaah tyytyväinen häneen.

Profeetta Muhammed suri häntä syvästi. He olivat jakaneet 25 vuoden avioliiton yhdessä ja hän oli synnyttänyt viisi hänen lastaan. Vain yksi Profeetan tulevista vaimoista, Maria Copt, antoi hänelle toisen lapsen, Ibrahimin ja hän kuten Qasimkin oli määrätty kuolemaan kun hän oli vielä hyvin nuori, 18 kuukauden ikäinen.

Khadija oli ollut ensimmäisenä julkisesti hyväksynyt Muhammedin Allaahin Lähettiläänä ja hän ei ollut koskaan lopettanut tekemästä kaikkeaan auttaakseen häntä. Rakkaus ja armo oli kasvanut heidän välilleen, kasvattaen hyvyyttä ja syvällisyyttä vuosien kuluessa eikä edes kuolema voinut ottaa tätä rakkautta pois.
Profeetta Muhammed ei koskaan lakannut rakastamasta Khadijaa, ja vaikka hän avioitui useiden vaimojen kanssa myöhempinä vuosina ja rakasti heitä kaikkia, on selvää, että Khadijalla oli aina erityinen paikka hänen sydämessään. Jopa Aishah, hänen kolmas vaimonsa, kuuli Profeetan puhuvan Khadijasta tai näkin hänen lähettävän ruokaa Khadijan vanhoille ystäville ja sukulaisille, hän ei voinut olla tuntematta kateellisuutta häntä kohtaan, rakkauden vuoksi, jota Profeetta vielä tunsi häntä kohtaan.

Kerran Aishah kysyi häneltä, oliko Khadija ollut ainoa hänen rakkautensa arvoinen nainen. Profeetta vastasi: “Hän uskoi minuun silloin kun kukaan muu ei uskonut; hän hyväksyi Islamin kun ihmiset hylkäsivät minut; ja hän auttoi ja lohdutti minua kun ei ollut ketään muuta joka olisi voinut ojentaa auttavan käden.”
Abu Hurairah on ilmoittanut, että eräässä tilaisuudessa, kun Khadija oli vielä elossa, Gabriel tuli Profeetan luo ja sanoi, “Oi Allaahin Lähettiläs, Khadija on tulossa juuri (ruoka tai juoma) keittokulhon kanssa luoksesi. Kun hän tulee luoksesi, anna hänelle rauhan tervehdys hänen Herraltaan ja minulta ja anna hänelle hyvät uutiset korujen palatsista Puutarhassa, missä ei ole melua eikä väsymystä.”
Profeetan sedän, Abu Talibin ja hänen vaimonsa Khadijan molempien kuoltua samana vuonna, Profeetta Muhammed ja hänen pieni uskovien yhteisö kärsivät suuren vaikeuden aikaa ja Quraishilaisten vainoa. Jopa Profeetta joka oli nyt 50 vuotias, nimesi tämän vuoden “Surun vuodeksi”.

Yksityisesti hänen rakkain vaimonsa ei ollut enää läsnä hänen elämässään; ja yleisesti loukkaukset joita hän sai Quraishilaisilta moninkertaistuivat, nyt kun hänellä ei enää ollut rakkaan kuolleen setänsä suojelusta. Jopa kun hän matkusti Ta´ifiin, pieneen kaupunkiin vuorilla Mekan ulkopuolella, kutsuakseen ihmisiä palvomaan Allaahia, hänet torjuttiin ja he kivittivät häntä.

Aishah on ilmoittanut, että hänen matkallaan takaisin Mekkaan, Gabriel ilmestyi Profeetalle ja sanoi, “Allaah, olkoon Hän Ylevä ja ylistetty, on kuullut mitä ihmiset ovat sanoneet sinulle ja kuinka he vastasivat sinun kutsuusi ja hän on lähettänyt enkelin joka on vastuussa vuorista, jotta sinä voit kertoa hänelle mitä sinä haluat tehdä heille.”

Sitten vuorista vastuussa oleva enkeli kutsui häntä ja tervehti häntä sanoen: “Oi Muhammed, Allaah on kuunnellut mitä ihmiset ovat sanoneet sinulle. Minä olen vuorista vastuussa oleva enkeli, ja sinun Herrasi on lähettänyt minut, jotta sinä voit määrätä minut tekemään mitä haluat. Jos haluat, minä voin tuoda vuoret Mekan ympäriltä yhteen, jotta he musertuvat niiden väliin.”

Mutta Allaahin Lähettiläs sanoi hänelle, “Pikemminkin toivon, että Allaah tekee heidän jälkeläisistään kansan, joka palvoo Allaahia yksi; ilman asettamatta kumppaneita Hänelle.”

Vähän tämän jälkeen seuraava suura ilmoitettiin:
“Jumalan Armeliaan Armahtajan nimeen.
Kautta keskipäivän ja yön, kun se hiljenee! Ei Herrasi ole sinua hyljännyt eikä vihaa sinua. Tuonpuoleinen on sinulle parempi kuin tämä elämä. Olet oleva tyytyväinen siihen, mitä Herrasi sinulle antaa. Eikä Hän löytänyt sinua orpona ja ottanut suojiinsa? Eikö Hän löytänyt sinua harhailevana ja johdattanut sinua? Eikö Hän löytänyt sinua köyhänä ja tehnyt sinusta rikkaan? Älä siis sorra orpoa äläkä aja kerjäläistä pois, vaan julista Herrasi armoa.” (93)

Joten niin tapahtui.
Kolmen vuoden jatkuvan kamppailun jälkeen, hänen sukulaisensa nimeltä Khawla, meni hänen luokseen ja huomautti, että hänen talonsa oli valitettavasti jätetty huomioimatta ja että hänen tyttärensä tarvitsivat äitiä katsomaan heidän peräänsä.
“Mutta kuka ottaisi Khadijan paikan?” Hän kysyi.
“Aishah, Abu Bakrin tytär, rakkain ihmisistä sinulle,” hän vastasi.
Abu Bakr oli ollut ensimmäinen mies hyväksyessään Islamin ja hän oli Profeetan lähin seuralainen. Kuten Khadija, hän oli tehnyt kaikkensa auttaakseen Profeettaa ja oli kuluttanut kaiken omaisuutensa Allaahin tiellä. Kuitenkin, kun Profeetta Muhammed oli nyt 53-vuotias, Aishah oli vain pieni 7-vuotias tyttö. Hän oli tuskin siinä tilanteessa huolehtimaan joko Profeetan taloudesta tai hänen lapsistaan.
“Hän on hyvin nuori,” vastasi Profeetta.
Khawlalla oli ratkaisu joka tilanteeseen. Hän ehdotti että hän avioituisi samaan aikaan Sawda nimisen naisen kanssa, Al-Sakran ibn ´Amrin lesken kanssa.