Sa´id oli nuori mies, kun hän matkusti at-Tanimiin, Mekan lähettyville todistaakseen monien muiden quraishilaisten tavoin Khubayb bin Adiyin kuoleman, joka oli yksi Profeetta Muhammedin seuralaisista. Hän oli nuori ja vahva, mikä auttoi häntä pääsemään väkijoukon läpi. Hän seisoi rinnakkain quraishilaisten päälliköiden kanssa kuten Sufyan bin Harbin, Safwan bin Umayyan ja monien muiden, jotka johtivat tapahtumaa.

Näin hän kykeni näkemään vangitun, joka oli väkijoukon työntämänä tuotu kuolinpaikalleen. Khubaybin avulla Quraishilaiset halusivat kostaa Muhammedille ja hänen kuolemallaan kostaa niiden ihmisten puolesta jotka olivat kuolleet Badrin taistelussa.

Kun vanki tuotiin paikalle, joka oli valmisteltu hänen teloitustaan varten, pitkä, nuori Sa´id seisoi katsellen Khubaybia, joka oli tuotu paikalle kuolemaan. Naisten ja lasten äänien yli hän kuuli kuinka vanhi kysyi varmalla, rauhallisella äänellä lupaa rukoilla kaksi rak´aa.

Sitten Sa´id näkin kuinka vanki kääntyi Kaabaan päin ja rukoili kaksi kaunista, ylistävää rak´aa. Sitten Sa´id näki hänen kääntyvän kohti väkijoukkoa ja kuuli hänen sanovan; “Jos te ette olisi ajatelleet, että rukoilen kuolemanpelossa, olisin rukoillut pidempään.”
Sa´id näki hänen oman heimolaistensa hakkaavan vankia palasiksi, kun he kysyivät: “Haluaisitko olla turvalla ja Muhammedin olevan paikallasi?” Hän kuuli hänen vastauksensa kun elämä alkoi jättää hänet: “Wallahi (Allaahin nimeen), en haluaisi olla turvassa perheeni kanssa jos sen tähden Muhammedia satutettaisiin edes tikun piston verran.” Ihmisten huuto alkoi kuulostaa ulvonnalta, heidän käsivartensa heiluivat raivoisasti, kun he kiljuivat: “Tappakaa hänet! Tappakaa hänet!”

Sitten Sa´id näki Khubaybin nostavan katseensa taivaisiin paikasta, jossa hänet mestattaisiin, ja hän kuuli hänen sanovan: “Herramme! Laske heidän numeronsa, ja tuhoa heidät. Älä jätä yhtäkään heistä.” Sanottuaan tämän hän hengitti viimeisen kerran, jättäen ruumiin, joka oli täynnä viiltoja ja pistoja.

Quraishilaiset palasivat Mekkaan ja monien tapahtumien seuraamina unohtivat Khubaybin kokonaan. Mutta Sa´id joka oli nuori mutta oli vahvasti aikuistumassa, ei voinut unohtaa häntä hetkeksikään. Milloin hän nukkui, hän näkin Khubaybin unissaan ja kuva siitä kuinka tämä oli rukoillut vahvasti kuoleman lähestyessä, piirtyi hänen mieleensä. Hänen kirouksensa quraishilaisille soi hänen korvissaan ja hän oli varma, että millä hetkellä hyvänsä, hän tulisi salaman tai meteoriitin lyömäksi.

Khubayb oli opettanut Sa´idille jotakin mistä hän ei aikaisemmin ollut tiennyt mitään. Tämä oli opettanut, että todellinen elämä on uskossa ja kuolemaan asti taistelemisessa oman uskonsa puolesta. Khubayb oli myös opettanut, että vahva usko voisi saada ihmeitä tapahtumaan. Lopulta tämä oli opettanut hänelle, että miehen, joka saisi seuraajissaan aikaan niin suuren rakkauden kuin Muhammed sai, oli oltava Jumalan Lähettiläs.

Niin oli Sa´id bin `Amirin sydän avautunut islamin uskolle, että yhtenä päivänä hän seisoi julkisessa kokoontumisessa, käänsi selkänsä quraishilaisille ja heidän pahoille teoilleen ja hylkäsi heidän epäjumalankuvansa ja patsaansa. Niin hänestä tuli muslimi.

Sa´id bin `Amir teki hajran (=muutto uskonnon tähden) Medinaan, missä hänestä tuli Profeetta Muhammedin alituinen seuralainen ja missä hän otti osaa Khaybarin taisteluun ja sitä seuraaviin armeijan ponnisteluihin.

Kun nöyrä Profeettamme jätti maallisen maailman ollakseen Luojansa kanssa, Sa´id jatkoi niin kuin hän olisi ollut miekka jokaisen Profeetan kannattajan kädessä, kalifi Abu Bakrin ja kalifi `Umarin . Hän oli elävä esimerkki muslimista, joka on saavuttanut paikan Tuonpuoleisessa jättämällä tämänpuoleisen. Hän suosi Allaahin miellyttämistä ja Hänen antamaansa palkkiota enemmän kuin mitään muuta kehon tai mielen mielitekoa.

Abu Bakr ja Umar ibn al-Khattab olivat tietoisia Sa´id bin `Amirin rehellisyydestä ja jumalanpelosta. He kuuntelivat hänen neuvojaan ja olivat valmiita ottamaan niistä opikseen.

Kun Umar ibn al-Khattab valittiin kalifiksi Sa´id tuli hänen luokseen ja sanoi: “`Umar, minä pyydän sinua pelkäämään Allaahia kun olet ihmisten kanssa tekemisissä ja olemaan pelkäämättä ihmisiä uskonasioissa. Älkää sinun tekosi olko ristiriidassa puheesi kanssa sillä parhain puhe on se mikä on täydennetty teoilla. `Umar, sinun täytyy lakkaamatta tarkkailla niitä, joiden asiat Allaah on laittanut sinun huolehdittavaksesi; muslimeja lähellä ja kaukana. Tahdo heille, mitä rakastaisit itsellesi ja vihaa heille sitä mitä vihaisit itsellesi. Jokaisessa taistelussa taistele oikeuden puolesta ja ole pelkäämättä ketään uskonasioissa.

“Kuka voi tehdä kaiken tämän?” `Umar kysyi. Hän vastasi: “Mies niin kuin sinä, jolle Allaah on antanut koko Muhammedin umman huolehdittavakseen/hallittavakseen, jonka yläpuolella (yhteisön hallitsemisessa) ei ole ketään muuta kuin Allah (swt).”

Sitten `Umar kertoi Sa´idille, että on valinnut tämän Himsin hallitsijaksi. Sa´id pyysi `Umaria olemaan sotkematta häntä maalliseen turhuuteen, josta Umar tuli vihaiseksi ja sanoi: “Sinä olet kasannut tämän kaiken harteilleni ja sitten kaikki on kääntyneet minusta pois. Wallaahi, minä en vapauta sinua käskystäni. Mitä haluaisit minun päättävän palkkiostasi?”
“Mitä minä sillä tekisin, Uskollisten Johtaja?”

Niin hän meni Himsiin, eikä kestänyt kauaakaan kun matkaajat Himsistä, jotka olivat luotettavia, tulivat tapaamaan Uskollisten Johtajaa. `Umar pyysi heitä kirjoittamaan pulassa olevien kansalaisten nimet, että he voisivat antaa heille avustusta. He antoivat heille listan, jossa oli Sa´id bin `Amirin nimi. Hän kysyi yllättyneenä, kuka Sa´id on kyseessä, johon he vastasivat hänen olevan heidän hallitsijansa. `Umar kysyi: “Onko hän köyhä?”
“Kyllä, todellakin”, oli heidän vastauksensa.
“Montako päivää on niiden päivien välillä kun hän laittaa ruokaa kodissaan?”

Hyvin liikuttuneena `Umar alkoi itseä ja hänen partansa täyttyi kyynelistä. Sitten hän kokosi sata dinaaria kasaan ja laittoi rahan laukkuun ja sanoi: “Sanokaa hänelle Al-salaamu alaikum puolestani ja kertokaa hänelle, että Uskollisten Johtaja lähettää hänelle tämän rahan pitämään huolta hänen tarpeistaaan.”

Kun Sa´id sai laukun ja huomasi sen sisältävän rahaa, hän työnsi sen luotaan ja sanoi “Inna lillaahi wa inna alaihi rajiun” (Todellakin, Allaahille me kuulumme ja Hänen luokseen me palaamme), aivan kuin jokin onnettomuus olisi kohdannut hänet. Hänen vaimonsa, joka oli kuullut häntä, juoksi paikalle ja kysyi: Mikä on vialla? Onko Uskollisten Johtaja kuollut?”
“Pahempaa!” Sa´id sanoi. “Entä onko muslimeja vahingoitettu sodassa?” vaimo jatkoi. “Vieläkin pahempaa”, Sa´id vastasi. “Mikä voisi olla pahempaa” vaimo kysyi. “Maailman turhuus on tullut luokseni, tuhotakseen paikkani Tuonpuoleisessa ja viettelys on astunut sisään kotiini.” Vaimo ei tiennyt että Sa ´id puhuu rahasta joten hän pyysi häntä hankkiutumaan siitä eroon. Niinpä he laittoivat rahan pieniin säkkeihin ja jakoivat rahan sitä tarvitsevien muslimien kesken.

Jonkin ajan kuluttua `Umar ibn al-Khattab saapui Himsiin, joka oli saanut lempinimen “Pieni Kufa” asukkaidensa takia, jotka aina valittivat hallitsijoistaan. Milloin hän saapui, hän kysyi ihmisiltä pitivätkö he hallitsijastaan Sa´idista vai eivät. He valittivat erityisesti neljästä asiasta. Umar itse kertoi:
“Niin minä asetuin vastakkain hänen kanssaan ja rukoilin Allaahia etten pettyisi häneen, koska luotin häneen syvästi. Kysyin heiltä mitä valitettavaa heillä on hallitsijastaan. He vastasivat: “Hän ei tule kuin vasta myöhään aamulla meidän asioillemme.” Kysyin mitä Sa´idilla oli tähän sanottavaa. Hän oli hetken hiljaa, ennen kuin vastasi: “En ole koskaan halunnut puhua tästä, mutta nyt näyttää siltä, että minun täytyy. Minun vaimollani ei ole palvelijaa, joka auttaisi häntä, joten aamuisin valmistan taikinan, odotan hetken kun se kohoaa ja valmistan perheelleni leipää. Sitten minä teen puhdistautumiseni ja menen ulos tapaamaan ihmisiä.”

Sitten kysyin mitä muuta valittamista heillä on, ja he mainitsivat ettei hän yöllä ole koskaan tavattavissa. Kysyin mitä Sa´idilla on siihen sanottavaa, johon hän vastasi: “En halunnut tätäkään kerrottavan ihmisille, mutta päivisin olen ihmisten kanssa ja yön olen omistanut Allaahin palvelemiseen.” Kysyin oliko heillä muuta valitettavaa. “Yhtenä päivänä kuukaudessa hän ei tule luoksemme ulos ollenkaan.” Kysyin mitä sanottavaa Sa´idilla on tähän, johon hän vastasi: “Uskollisten Johtaja, minulla ei ole palvelijaa eikä mitään muuta asua kuin tämä mikä on ylläni. Minä pesen sen käsin kerran kuussa ja se kestää kokonaisen päivän kun se kuivuu.”

Kun kysyin mitä muuta valitettavaa heillä on, he kertoivat, että joskus Sa´id pyöryy tai menettää kosketuksen ympäristöönsä. Kun kysyin Sa´idilta tästä, hän vastasi: “Minä olin todistamassa Khubay bin Adiyin teloitusta kun vielä olin pakana, ja näin kuinka quraishilaiset paloittelivat hänet kysyen haluaisiko hän Muhammedin olevan hänen paikallaan. Minä kuulin kuinka hän sanoi, ettei tahtoisi itsensä tai perheensä olevan turvassa, jos Muhammedia satutettaisiin tikun piston verran sen takia. Joka kerta kun muistan sen päivän, minä pelkään, ettei Allaah (swt) koskaan anna minulle anteeksi ja minä todella pyörryn.”

Kuultuaan tämän `Umar sanoi: “Ylistys Allaahille, joka ei ole antanut minun pettyä sinuun.” Sitten hän lähetti sata dinaaria rahaa hänen taloonsa.

Kun Sa´idin vaimo näki ne hän sanoi: “Ylistys Allaahille, nyt me emme enää ole sinun apusi tarpeessa. Osta meille jotakin säästöön ja palkkaa meille palvelija.”

“Voisinko tuoda sinulle jotain parempaa kuin se?” hän kysyi, “Mitä se voisi olla?” ihmetteli vaimo. “Me annamme sen Hänelle, joka voi palauttaa sen meille takaisin silloin, kun me sitä todella tarvitsemme.”
Hämmentyneenä vaimo sanoi: “En vieläkään ymmärrä.”
¨”Me annamme lainan, kauniin lainan Allaahille.”
“Nyt minä ymmärrän,” hän sanoi “ja Hän maksaa sen moninkertaisena takaisin.” Niin Sa´id jakoi rahan ja lähetti jotkut perheestään jakamaan sen köyhille, orvoille ja leskille. Olkoon Allaah (swt) armollinen Sa´id bin `Amir al-Jumahille, sillä hän oli avokätinen toisille niinäkin hetkinä kun hän itse oli avun tarpeessa.