Aishah bint Abu Bakr

ja

On sanottu, että ihmiset olivat tietoisia profeetta Muhammedista , kun hän oli läsnä heidän luonaan ja että he istuivat ja kuuntelivat hänen sanojaan katse maahan luotuna, aivan kuin heillä olisi ollut lintuja istumassa päänsä päällä; ja he olisivat tehneet mitä tahansa hänen eteensä, niin suuri oli heidän rakkautensa häntä kohtaan.
Se johtui profeetta Muhammedin täydellisyydestä, ja siksi jokaista käskettiin pyytämään siunauksia hänelle:

Profeetta Muhammedin ainutlaatuisesta asemasta Allaahin luona johtui, että hänen vaimonsa ja seuralaisensa Allaahin vuoksi kohtelivat profeetta Muhammedia mitä kunnioittavimmin ja kohteliaimmin ja että hänen vaimonsa eivät voineet avioitua kenenkään muun kanssa oltuaan aviossa hänen kanssaan.

Niinä yhdeksänä vuotena, jolloin Aishah (ra) oli naimisissa profeetta Muhammedin kanssa, hän todisti monia suuria tapahtumia, jotka muokkasivat Medina al-Munawarran ensimmäistä muslimiyhteiskuntaa.
Heidän avioliittonsa aikana qiblan suunta muutettiin Jerusalemista Mekkaan ja siten muslimit erottuivat selvemmin juutalaisista ja kristityistä. Tuona aikana, Aishah (ra) varmasti kuuli monia juutalaisia ja kristittyjä sekä epäjumalan palvojia, jotka eivät tulleet kuuntelemaan profeettaa , vaan kiistelemään hänen kanssaan, toivoen löytävänsä jonkin vakuuttavan syyn voidakseen hyljätä hänet. Näiden tapahtumien takia Aishah (ra) oppi erottamaan totuuden valheesta.
Profeetallisen ohjauksen jatkuessa hänen saamiensa ilmestysten kautta Aishan elämäntapa - kuten kaikkien muslimien - oli hiljalleen uudistunut ja puhdistunut: heidän avioliittonsa aikana alkoholin juominen viimein kiellettiin ja tehtiin selväksi, mikä ruoka oli halal ja mikä ruoka oli haram, ja naisille tuli pakolliseksi käyttää hijabia julkisesti ja rukoillessa, ilmoitettiin ohjeet paastoamiselle, zakatin maksaminen tuli velvollisuudeksi kaikille muslimeille ja hajjin riitit puhdistettiin ja selvennettiin.
Tosiasiassa kaikki elämänalueet, syntymästä kuolemaan ja kaikki, mitä siinä välillä tapahtuu, määriteltiin, esimerkkinä profeetan käyttäytyminen - ja juuri tätä käyttäytymisen mallia, Sunnaa, Aishah auttoi säilyttämään ja suojelemaan, ei vain ilmaisemalla sitä itse, vaan myös opettamalla sitä toisille.
Aishaa pyydettiin kerran kuvailemaan profeettaa ja hän vastasi, että hän oli "kävelevä Koraani", tarkoittaen sillä, että hänen käyttäytymisensä muutti Koraanin teoiksi. Aishah teki kaikkensa tehdäkseen samoin, joten hän ei vain tiennyt ja ilmaissut Sunnaa, vaan myös opetteli Koraanin ulkoa ja ymmärsi sen.
Heidän avioliittonsa aikana taisteltiin muun muassa Badrin, Uhudin ja Khandaqin taistelut. Nämä olivat ne kolme suurta taistelua quraishilaisia vastaan, jotka siirsivät vallan uskottomien käsistä muslimeille. Vaikka Aishah oli hyvin nuori, hän otti osaa kaikkiin taisteluihin, tuoden vettä muslimitaistelijoille ja auttaen hoitamaan haavoittuneita. Hän todisti elämää ja hän todisti kuolemaa - molempia Allaahin tiellä ja uskottomien tiellä - ja hän ymmärsi molempia. Todellakin, yksi hänen nimensä, Aishah, tarkoituksista on "elämä".
Tapahtui myös heidän avioliittonsa aikana, että juutalaiset juonittelivat ja yrittivät tappaa profeetan useammin kuin yhden kerran. He epäonnistuivat ja lisäksi heitä rangaistiin teoistaan. Ensin karkotettiin Medinasta Banu Qaynuqa ja Banu Nadir ja sitten Banu Qurayza, jotka olivat rikkoneet sopimuksensa muslimien kanssa al-Khandaqin taistelun aikana ja juonittelivat tuhotakseen heidät kaikki. Heidät alistettiin rangaistukseen, jonka oli päättänyt heidän itsensä tuomitsijakseen valitsema mies, Sa´dibn Mu´adh. Heidän oman kirjansa, Tooran, käskyjen mukaan kaikki miehet tapettiin - poikkeuksena ne neljä, jotka hyväksyivät islaamin - ja kaikki naiset ja lapset otettiin orjiksi.
Tämän tapauksen jälkeen toinen heimo, Banu alMustaliq alkoi valmistautua hyökkäykseen muslimeja vastaan ja sen vuoksi profeetta johti armeijansa heitä vastaan. Usein profeetta lähtiessä sotaan hän otti yhden vaimoistaan mukaansa. Hän ei valinnut ketään tiettyä, vaan yksinkertaisesti veti arpaa ja otti sen vaimon, jonka nimi ilmestyi. Kun hän lähti taistelemaan Banu al-Mustaliq´ia vastaan, arpa osui Aishaan, ja hän matkusti profeetan kanssa.
Aishah, joka oli tuolloin 13-vuotias, oli pieni, hoikka ja siro, joten häntä kopassa kantavat miehet eivät tienneet varmasti, oliko hän todellisuudessa sen sisällä, kun he nostivat sen ylös. Matkalla takaisin Medinaan sen jälkeen, kun Banu al-Mustaliq oli kukistettu, muslimiarmeija pysähtyi lepäämään, mutta yllättäen Profeetta määräsi armeijaa jatkamaa matkaansa takaisin päin.
Kenenkään tietämättä Aishah oli hypännyt pois kantokopastaan pariksi minuutiksi ja jättänyt leirin, etsien hieman yksityisyyttä. Matkallaan takaisin hän huomasi, että hänen onyksikivinen riipuksensa oli kadoksissa, joten hän palasi samoja askeleita yrittäen löytää sen. Kun hän lopulta löysi sen ja vihdoin palasi takaisin leiriin, hän huomasi kaikkien lähteneen. Miehet, jotka olivat kantaneet hänen kantokoppaansa, olivat luulleet, että hän oli vielä sen sisällä ja nostaneet sen ylös, kiinnittäneet sen kamelin selkään ja jatkaneet matkaa.
Aishah, joka luotti täysin Allaahiin, istui alas ja odotti, toivoen, että joku huomaisi hänen poissaolonsa ja tulisi hakemaan häntä. Onneksi hänen ei tarvinnut odottaa pitkään, sillä nuori muslimimies nimeltä Safwan ibn al-Mu´atal, joka oli jäänyt armeijasta jälkeen pidettyään tauon, saavutti leirin yöllä ja löysi Aishan nukkumasta. Safwan tunnisti hänet välittömästi, koska oli nähnyt hänet aikaisemmin, ennen kuin Allaah oli käskenyt musliminaisten käyttää hijaabia.
"Inna lillahi wa inna ilayhi raji´un" - todellakin me tulemme Allaahin luota ja varmasti Hänen luokseen me palaamme!" hän lausui yllättyneenä, herättäen äänensä kovuudella Aishan. Hän ei sanonut mitään muuta ja kun Aishah laittoi huivinsa, joka oli pudonnut hänen nukkuessaan, Safwan käski kameliaan polvistumaan Aishan viereen, jotta tämä voisi kiivetä sen selkään. Sitten hän kameliaan taluttaen lähti matkaan jalan armeijan perään toivoen, että he pian saavuttaisivat sen - minkä he lopulta seuraavana aamuna tekivätkin, koska armeija oli pysähtynyt lepäämään päivän kuumimmaksi ajaksi.
Ikävä kyllä jotkut tekopyhät, jotka olivat nähneet Safwan ja Aishan saapuvan yhdessä, alkoivat juoruilla ja levittää loukkaavia valheita heistä. Lopulta tarina saavutti profeetan itsensä ja silloin koko yhteisö puhui siitä, mitä ehkä oli tai ei ollut saattanut tapahtua näiden kahden nuoren muslimin välillä. Luonnollisesti muuminuun (uskovat) olivat varmoja, että mitään pahaa ei ollut tapahtunut, mutta munafiquun (tekopyhät) ajattelivat toisin, eivätkä pelänneet vihjailla, että näin oli asia.
Tämän kaiken juoruilun takia profeetta ja hänen taloutensa joutuivat suuren piinan alaiseksi, ja tosiasiassa Aishah (ra) itse sairastui - ei sen tähden, että olisi ollut tietoinen siitä, mitä tekopyhät puhuivat hänestä, vaan koska profeetta ei näyttänyt välittävän hänestä niin paljon kuin ennen taistelua Banu al-Mustaliq´ia vastaan. Lopulta joku kertoi hänelle, mitä jotkut ihmiset olivat sanoneet. Tämä sai Aishan (ra) vielä sairaammaksi, joten profeetan luvalla hän meni asumaan vanhempiensa taloon.
Kun hän saapui, hän sanoi äidilleen Umm Rumanille: "Äiti! mitä ihmiset puhuvat?" Hän vastasi: "Oi tyttäreni! Älä välitä siitä liikaa. Kautta Allaahin, harvoin on ollut kauniita naisia, jolla on rakastava aviomies ja tällä toisia vaimoja, ilman että ihmiset puhuvat paljon pahaa hänestä." Aishah (ra) sanoi: "Ylistys Allaahille! Todellako Ihmiset puhuvat sellaista?"
Aishah (ra) sanoi: "Minä vietin koko yön aamuun asti pystymättä lopettamaan itkemistä, enkä pystynyt nukkumaan ollenkaan. Aamun valjettua itkin yhä."
Sillä aikaa Safwanin kohdatessa häntä vastaan tehdyti syytökset hän vastasi niihin: "Ylistys olkoon Allaahille! Kautta Allaahin, minä en ole koskaan siirtänyt yhdenkään naisen huivia!"
Koska mitään ilmestystä ei tullut selventämään asiaa, profeetta kysyi Bariralta, joka oli Aishan (ra) palvelustyttö, oliko hän nähnyt Aishan (ra) käytöksessä mitään arveluttavaa.
"Kautta Hänen joka lähetti sinut totuuden kanssa", hän vastasi, "minä en ole nähnyt mitään vialla hänessä, paitsi että hän on vielä nuori tyttö, ja joskus hän nukahtaa taikinaa alustaessaan ja lammas tulee ja syö sen!"
Jotkut läsnä olevat seuralaiset nuhtelivat Bariraa ja kehoittivat häntä menemään asiaan. "Ylistys Allaahille!" hän vastasi. "Minä tiedän hänestä yhtä paljon kuin jalokivikauppias tietää palasesta puhdasta kultaa!"
Profeetta kysyi myös Zainab bint Jahs´lta hänen mielipidettään, sillä hän arvosti sitä suuresti.
Vaikka hänen ja Aishan (ra) välillä oli koko ajan eripuraa ja Zaynabin sisko Hamna oli yksi niistä, jotka aktiivisesti juoruilivat ja levittivät huhuja, hän vastasi ilman epäröintiä: "Oi Allaahin lähettiläs ", hän sanoi, "minä en toista mitään, mitä en ole kuullut omilla korvillani ja nähnyt omilla silmilläni. Kautta Allaahin, minä en löydä hänestä muuta kuin hyvää."
Sitten profeetta yritti puolustaa Aishan (ra) kunniaa kutsumalla jokaisen moskeijaan ja puolustamalla häntä yleisesti. Mutta tekopyhät, jotka olivat ongelman alun perin aikaansaaneet, vain tekivät asiasta pahemman, ja kiistely alkoi kaikkialla moskeijassa niin, että ihmiset melkein kiehuivat kiihtymyksestä, kunnes profeetta rauhoitti ja hiljensi heidät. Profeetta meni Abu Bakrin (ra) taloon, missä Aishah (ra) oli itkemässä sydämensä pohjasta ja Aishan (ra) vanhempien edessä hän lausui ensin shahadan ja sitten jatkoi: "Jos sinä olet viaton, Allaah Itse suojelee kunniaasi ja jos sattumalta puoleltasi on tapahtunut erehdys, etsi silloin Allaahilta anteeksiantoa ja Hän antaa sinulle anteeksi; sillä kun palvelija myöntää virheensä ja kääntyy Hänen puoleensa katuen, Allaah myös kääntyy hänen puoleensa ja hyväksyy hänen katumuksensa."
Aishah (ra) sanoi: "Kun Allaahin lähettiläs lopetti puheensa, minun kyyneleeni ehtyivät, kuin en olisi tiennyt yhdestäkään kyyneleestä. Minä sanoin isälleni: "Vastaa Allaahin Lähettiläälle minun puolestani sitä koskien, mitä hän on sanonut." Hän sanoi: "Kautta Allaahin, minä en tiedä mitä sanoa Allaahin Lähettiläälle." Minä sanoin äidilleni: "Vastaa Allaahin Lähettiläälle minun puolestani sitä koskien, mitä hän on sanonut". Hän sanoi: "Kautta Allaahin, minä en tiedä mitä sanoa Allaahin Lähettiläälle."
Aishah (ra) sanoi: "Minä olen nuori tyttö, joka ei vielä lausu paljoa Koraania. Kautta Allaahin, minä tiedän, että sinä olet kuullut tämän tarinan, jota ihmiset puhuvat ja se on tarttunut sinuun ja sinä olet uskonut sen. Jos minä sanoisin sinulle, että olen syytön, sinä et uskoisi minua. Jos minä tunnustaisin - ja Allaah tietää, että olen syytön - sinä uskoisit minua. Kautta Allaahin, minä voin vain sanoa, mitä Yusufin isä sanoi: "Kärsivällisyys on kaunista ja Allaah on suojani sitä vastaan, mitä te esitätte." (12:18)
Sitten minä käännyin sängylläni, Allaahin tietäen minun olevan syytön, ja toivoin, että Allaah ilmoittaisi syyttömyyteni. Kuitenkin, kautta Allaahin, en ajatellut, että alas lähetettäisiin mitään ilmoitusta, joka koskisi minua. Pidin itseäni liian vähäisenä, jotta jotain sanottaisiin Koraanissa minusta, ja kuitenkin toivoin, että Allaahin lähettiläs saisi unen, jossa Allaah vapauttaisi minut syytöksistä.
Hän oli tuskin lopettanut puhumisen, kun profeetta sai suoran, pidemmän kuin parin ayah'n, ilmestyksen Koraanista. Kun se oli ohitse, hän hymyili ja sanoi: "Älä huolehdi, Aishah (ra), sillä Allaah on ilmoittanut todisteen sinun syyttömyydestäsi."
Aishan (ra) äiti, joka oli seisonut Aishan (ra) vieressä sanoi: "Nouse ylös ja kiitä häntä."
"Kautta Allaahin", huudahti Aishah (ra), jonka lisänimi "Siddiqa", tarkoittaa totuudellista, "minä en kiitä ja ylistä häntä, vaan paremminkin Allaahia, joka on antanut ilmestyksen suojelemaan kunniaani!"
Sitten profeetta meni moskeijaan ja lausui, mitä hänelle oli juuri lähetetty alas:

Aishah (ra) antoi anteeksi niille, jotka olivat antautuneet panetteluun, eikä myöhempinä vuosina kuultu mitään pahaa sanottavan heitä vastaan.
Sitä tosiasiaa, että Aishan (ra) kunniaa ja mainetta oli suojeltu Allaahin ilmoituksella, ei kukaan voinut jättää huomiotta ja siitä asti jokainen oli enemmän tietoinen hänen korkeasta asemastaan Allaahin edessä.
Aishan ja Profeetta Muhammedin avioliiton aikana muslimiyhteiskunta laajeni niin nopeasti, että muslimiarmeija valloitti lopulta Mekan. Alettiin valmistella ensimmäistä niistä useista voitokkaista taisteluista, joita käytiin kreikkalaisia ja persialaisia vastaan - sen jälkeen, kun Muhammedin kutsu Herakliukselle ja Chosroelle hyväksyä islam ja palvoa Allaahia yksin oli halveksivasti jätetty huomioimatta.
Tämä hämmästyttävä kasvu ja jopa idea siitä oli Khadijan kuoleman aikaan tuntunut unelmalta. Vuonna 6 AH oli julistettu Hudaybiyyan liitossa voitto, jolla julistettiin rauha quraishilaisten ja muslimien välille kymmeneksi vuodeksi, ja muslimeille oikeus mennä Mekkaan ja tehdä umra, quraishilaisten suostuessa olemaan vahingoittamatta heitä.
Muslimien oli odotettava vuosi ennen kuin he pystyivät tekemään umran, eikä tuo vuosi kulunut nopeasti, sillä tuona ajanjaksona Khaybarin juutalaiset, kuten muutkin juutalaiset Medinan ympärillä yrittivät tuhota muslimiyhdyskunnan rikkomalla rauhansopimuksensa heidän kanssaan ja tukemalla epäjumalankuvienpalvojia. Heitä vastaan taisteltiin ja voitettiin.
Sen jälkeen, kun Khaybarin juutalaiset oli voitettu, eräs juutalaisnainen onnistui tarjoamaan profeetalle hieman myrkytettyä lihaa, itse ilmoittaen hänelle , että se oli myrkytetty, joten hän oli vain maistanut pienen palan sitä. Vaikka yksi seuralaisista oli jo syönyt hieman lihaa ja sen jälkeen kuollut, Allaahin lähettiläs antoi juutalaisnaiselle anteeksi ja salli hänen mennä vapaasti.
Khaybarin juutalaiset saivat luvan jäädä mailleen edellyttäen, että he maksoivat vuosittaisen veron muslimeille. Niinpä jotkut muslimit alkoivat kartuttaa varallisuuttaan enemmän, kuin mitä he olivat menneisyydessä tehneet. Todellakin yhdessä tapauksessa profeetan vaimot Aishan ja Hafsan johdolla pyysivät häneltä vähän rahaa, jota hänellä ei ollut - sillä ei ollut sellaista yötä, jolloin hän olisi käynyt nukkumaan yhtään rahaa omistuksessaan. Profeetta oli huolestunut tästä - ei siksi, koska hänellä ei ollut antaa rahaa heille, vaan pikemminkin siksi, että juuri sitä he niin ilmiselvästi halusivat.
Tuona aikana niin Abu Bakr kuin Umarkin vierailivat hänen luonaan ja löysivät Allaahin Lähettilään istumassa vaimojensa ympäröimänä, jotka olivat kaikki hiljaa. Abu Bakr sanoi itsekseen: "Kautta Allaahin, minä sanon jotain ilostuttaakseni Allaahin Lähettilästä !" Sitten hän sanoi: "Allaahin Lähettiläs, jos minä näkisin Kharijan tyttären pyytämässä rahaa, minä löisin häntä niskaan!" Allaahin lähettiläs hymyili ja sanoi: "Nämä ympärilläni ovat pyytäneet minulta rahaa." Joten Abu Bakr tarrautui Aishaan ja Umar tarrautui Hafsaan, molemmat huudahtaen: "Pyydätkö sinä Allahin lähettiläältä jotain sellaista, mitä hänellä ei ole!" Naiset sanoivat: "Kautta Allaahin, me emme koskaan pyytäisi Allaahin lähettiläältä mitään sellaista, mitä hänellä ei ole!"
Tämä ei ollut ainoa avio-ongelma, jonka hän koki tänä aikana. Oli paljon kilpailua joidenkin vaimojen kesken ja myös Hafsa oli kertonut Aishalle jotakin, mitä profeetta oli kertonut hänelle salassa, koska se olisi lisännyt eripuraa vaimojen kesken. Jotkut lähteet sanovat, että hän oli kertonut Hafsalle , että Abu Bakr ja Umar johtaisivat hänen jälkeensä. Joka tapauksessa hän pysytteli erossa heistä kokonaisen kuukauden ajan, jolloin monet hänen seuralaisistaan alkoivat ajatella, että hän joko oli aikeissa erota heistä tai oli jo tehnyt niin.
Umar oli kertonut, että hän meni vierailulle profeetan luo, joka oli yksin pienessä ylähuoneessa, saadakseen selville mitä oli tapahtumassa. Kaikkein ensiksi hän vieraili tyttärensä Hafsan luona, joka itki, ja kysyi tältä, oliko profeetta eronnut vaimoistaan. "Minä en tiedä," hän nyyhkytti. Sitten hän meni tapaamaan profeettaa . Kun tämä oli antanut luvan tulla sisään, Umar kiipesi tikkaita pitkin pieneen huoneeseen:
"Minä vierailin Allaahin lähettilään luona ja hän oli makaamassa matolla. Minä istuuduin alas ja vedin hänen alemman vaatekappaleensa hänen suojakseen. Hänellä ei ollut mitään muuta yllään ja matto oli jättänyt jälkiä hänen kylkiinsä. Minä katsoin ympärilleni etsien, missä Allaahin lähettiläällä oli ruokaa, ja näin vain kourallisen ohranjyviä, saman verran kuin yksi sa´, saman verran mimoosan lehtiä huoneen nurkassa ja auringon paahtaman nahkalaukun roikkumassa lähellä ja minä liikutuin kyyneliin. Hän sanoi:
"Ibn al-Khattab, minä saa sinut itkemään?" Minä vastasin: "Oi Allaahin Lähettiläs , kuinka en itkisi? Tämä matto on jättänyt jälkiä kylkiisi ja voin nähdä, mitä ruokavaroja sinulla vain on. Caesar ja Chosroes johtavat eläen yltäkylläisyydessä, kun taas sinä olet Allaahin lähettiläs, Hänen valittunsa, ja katso mitä sinulla on!"
"Ibn al-Khattab," hän vastasi, "eikö sinulle riitä, että meille on tuonpuoleinen ja heille on tämänpuoleinen?"
"Kyllä", minä sanoin. Sitten minä sanoin: "Oi Allaahin lähettiläs , mitä on tapahtunut sinun ja vaimojesi välillä? Jos olet eronnut heistä, silloin todella Allaah on sinun kanssasi ja Hänen enkelinsä, Jibril ja Mikail, ja Abu Bakr, minä ja kaikki uskovat olemme kanssasi."
Harvoin minä olin puhunut tuolla tavoin ja toivoin, että Allaah todistaisi sanoja, jotka lausuin. Ja niin tapahtui, että kokoelma jakeita ilmoitettiin:

Todellisuudessa profeetta Muhammed ei koskaan eronnut yhdestäkään vaimostaan ja kun opimme enemmän siitä kuinka he elivät, olkoon Allaah heihin kaikkiin tyytyväinen, on selvää, että he kaikki omasivat viimeisessä jakeissa kuvattujen naisten ominaisuuksista. Ehkä tämä jae oli muistutukseksi heille, jotta he muistaisivat sen lopun elämäänsä - joka monella heistä kesti kauan vielä profeetan kuoleman jälkeen.
Palatkaamme Sayyiduna Umarin kertomukseen hänen vieraillessaan profeetan luona tuon vaimoista kuukaudeksi eristäytymisen aikana. Umar kysyi sitten: "Oi Allaahin lähettiläs , oletko eronnut heistä?" ja hän vastasi: "En." Keskusteltuani hänen kanssaan vielä hetken - siitä kuinka Mekassa miehet pyrkivät hallitsemaan naisia, kun taas Medinassa naiset pyrkivät hallitsemaan miehiä, ja kuinka Mekan naisväki oli oppinut tämän tehtyään hijran Medinaan - Umar kiipesi alas ja moskeijan ovella seisten huusi kovimmalla äänellään:
"Allaahin lähettiläs ei ole eronnut vaimoistaan."
Kun kuukausi tuli täyteen, profeetta Muhammed meni ensin Aishan huoneeseen. Tämä oli ilahtunut nähdessään hänet, mutta vakavoitui hänen sanoessaan, että joitakin jakeita oli ilmoitettu hänelle, jotka vaativat häntä esittämään hänelle kaksi vaihtoehtoa. "Älä tee pikaisia päätöksiä" hän sanoi, "ja kysy neuvoa vanhemmiltasi ensin." Sitten hän lausui nämä jakeet:

"Onko mitään tarvetta kysyä neuvoa vanhemmiltani?" kysyi Aisha . "Todellakin, minä tavoittelen Allaahia ja Hänen lähettilästään ja seuraavan elämän asuinpaikkaa." Ja hänen vastauksensa toistivat kaikki muutkin vaimot.
Aisha pysyi sanassaan niin profeetan elinaikana kuin sen jälkeenkin. Kerran, kun muslimeja oli suosittu suurella varallisuudella, hänelle annettiin 100 000 dirhamin lahja. Hän paastosi vastaanottaessaan rahat, ja hän jakoi kaikki köyhille ja tarvitseville, vaikka hänellä ei ollut ruokatarvikkeita kotonaan. Hieman tämän jälkeen hänen naispalvelijansa sanoi hänelle, "Etkö olisi voinut ostaa dirhamin verran lihaa, jolla olisit voinut rikkoa paastosi?"
"Jos olisin ajatellut sitä," hän vastasi, "olisin tehnyt niin!"
Kun vuosi oli kulunut Hudaybiyyan sopimuksesta, muslimit matkustivat Mekkaan ja saivat suorittaa kaikki umran riitit, tehden kaiken kuten profeetta teki. Sopimuksen mukaan muslimit lähtivät kolmen päivän kuluttua siitä, kun olivat tehneet umransa.
Ei kauaakaan tämän jälkeen profeetta lähetti 3000 muslimin armeijan pohjoiseen, Bysantin alueen rajoille nykyiseen Palestiinaan. Sen hän teki rangaistakseen heimoja, jotka olivat tappaneet hänen lähettämiään lähettiläitä, jotka kutsuivat heitä islamiin. Heimot kutsuivat keisari Herakliuksen avuksi, ja kun muslimien armeija saapui Mutaan, he huomasivat 200 000 miehen armeijan olevan heitä vastassa. Monet muslimit kuolivat shahideina taistelun päivänä, mutta Khalid bin Walidin taktiikan ansiosta kreikkalaiset vetäytyivät seuraavana päivänä, joten muslimit pystyivät palaamaan Medinaan vahingoittumattomina.
Kun uutiset Mutaan taistelusta lopulta saavuttivat Mekan, quraishilaiset virheellisesti luulivat kreikkalaisten lyöneen muslimit täysin, ja päättivät uudistaa vihollisuutensa profeettaa kohtaan. Niin tehdessään he harkiten rikkoivat sopimuksen, jonka he olivat Hydaybiyyassa tehneet, sallien liittolaistensa hyökätä ja tappaa joitain muslimien liittolaisia, jotka asuivat lähellä Mekkaa.
Tämän vuoksi profeetta Muhammed marssi Mekkaan 10 000 miehen armeijan johdossa. Huolimatta kaikkien pelosta hän valloitti sen tuskin veripisaraakaan vuodattamatta. Kuten aina, hänen osoittamansa armo ja anteeksianto niitä kohtaan, jotka olivat säälimättä vastustaneet häntä niin monien vuosien ajan, käänsi ihmisten sydämet ja sen ansiosta monet mekkalaisista hyväksyivät islamin.
Annettuaan anteeksi kaikille quraishilaisille, lukuun ottamatta neljää heistä, jotka olivat tehneet murhan henkilökohtaisista syistä, profeetta rikkoi kaikki epäjumalankuvat ja tuhosi kaikki maalaukset, jotka epäjumalanpalvojat olivat asettaneet Kaaban sisään. Pyhän Mekan pyhyys oli jälleen palautettu ja vihdoinkin muslimit olivat vapaat tulemaan ja lähtemään Mekasta, kuten halusivat.
Rauhan ja ilon keskellä kuitenkin saapui uutinen, että Hawazin ja Thaqifin heimot valmistelivat hyökkäystä muslimeja vastaan. Muslimien armeija, joka oli valloittanut Mekan, kasvaneena 12 000:een niistä quraishilaisista miehistä, jotka olivat juuri hyväksyneet islaamin, marssi Hunayn-nimiseen paikkaan.
Ensimmäistä kertaa elämässään muslimit todellakin olivat lukuisampia kuin vihollisensa, joita oli vain noin 4 000.
Tästä lähes seurasi muslimien tuhoutuminen, sillä monet heistä tunsivat olonsa turvatuksi vain suuren määränsä vuoksi eikä luottamuksesta Allaahiin. Kun viholliset yllättäen hyökkäsivät aamun valjetessa, ampuen kukkuloilta nuolia kaatosateen lailla, muslimit tulivat yllätetyiksi ja monet heistä lähtivät pakoon.
Pieni ryhmä pysyi varmana profeetan kanssa ja yksi heistä oli Umm Sulaym bint Milhan, Abu Talhan vaimo. Vaikka hänen raskautensa oli hyvin pitkällä silloin, hän aseisti itsensä veitsellä käyttääkseen sitä kaafiruuneja vastaan.
Onneksi vahvat muslimit ympäröivät profeetan , ja vaikka heitä oli vain 600, yhteinen ponnistelu heidän taistellessaan pelottomasti Allaahin tiellä käänsi taistelun kulun, kunnes alkuvaiheen paniikissa kääntyneet ja kaaoksessa paenneet palasivat takaisin ja taistelu voitettiin.
Hunayn taistelun jälkeen ainoaksi laskettu vastarinta tuli muslimeille pohjoisesta ja koilisesta, Bysantin ja Persian keisareilta. Kuullessaan, että kreikkalaiset olivat kokoamassa suurta armeijaa voittaakseen muslimit, Muhammed valmisti 30 000 miehen suuruisen armeijan, ja marssi kesän lopun kuumuudessa taisteluun heitä vastaan.
Pitkän, vaikean ja kuuman matkan jälkeen muslimien armeija saavutti Tabukin. Siellä he saivat tietää, että kreikkalaiset olivat vetäytyneet takaisin omille alueilleen. Sen vuoksi, tehtyään rauhan sopimukset kaikkien rajojen heimojen kanssa, muslimit palasivat Medinaan, ja monet heistä lähtivät sieltä pyhiinvaellukselle Mekkaan. Ne, jotka olivat keksineet tekosyitä välttyäkseen matkalta Tabukiin, olivat hyvin häpeissään ja katuivat.
Profeetta itse ei suorittanut pyhiinvaellusta sinä vuonna, sillä ihmisiä tuli Medinaan ympäri arabimaita hyväksyäkseen islaamin ja liittoutuakseen hänen kanssaan. Se oli vuosi, joka tultiin tuntemaan "lähetystöjen vuotena" ja jolloin profeetta joskus uupui niin paljon ihmisten tapaamisesta, että hänen piti rukoilla istuallaan.
Abu Bakr johti tämän johdosta pyhiinvaellusta hänen sijaansa. Tämän hajjin aikana ilmoitettiin Koraanin jakeet, jotka kielsivät epäjumalanpalvojia koskaan enää tulemasta sisään Mekan pyhättöön. Ali ibn Abi Talib teki ne tunnetuksi hajjin aikana, ja hänet lähetettiin suoraan Medinasta Mekkaan heti niiden ilmoittamisen jälkeen, jotta mahdollisimman moni ihminen kuulisi ne.
Seuraavana vuonna, kun pyhiinvaelluksen aika lähestyi, profeetta ilmoitti aikovansa lähteä hajjlle ja silloin kaikki halusivat lähteä hänen kanssaan. Muslimit, jotka eivät asuneet Medinassa tai sen lähellä, matkustivat ensin Medinaan liittyäkseen hänen matkaansa tai sitten matkustivat Mekkaan joka puolelta Arabiaa ja liittyivät häneen siellä.
Niiden ihmisten joukossa, jotka olivat mukana profeetan kuululla "jäähyväispyhiinvaelluksella" oli Aisha , sillä profeetta pyysi kaikkia vaimojaan (olkoon Allaah heihin kaikkiin tyytyväinen), seurakseen varmistaakseen, että he kaikki täyttivät tämän määrätyn velvollisuuden, jonka jokainen muslimi on velkaa Herralleen.
Se oli erikoinen pyhiinvaellus. Ei ole koskaan ollut, eikä koskaan tule olemaan toista sellaista pyhiinvaellusta, sillä sen sydän oli profeetta Muhammed perheensä ja seuralaisensa ympäröimänä, olkoon Allaahin siunaukset ja rauha heidän yllänsä, ja sen aikana ilmoitettiin seuraavat Koraanin jakeet: