Tuntematon tekijä, palkitkoon Allah hänet
suom. Khadija

Veljet ja Siskot, kaikki me tiedämme kertomuksen Ibrahimin uhrauksesta ja sanomme, että se oli Allahin (ta'ala) testi. Mutta ymmärrämmekö todella mitä Ibrahim kävi läpi? Arvostammeko sitä, millaista oli olla Ibrahim? Voimmeko ymmärtää mitä tapahtui? Miksi me pidämme Ibrahimia uskon isänä? Mitä oli se mitä hän saavutti?

Ibrahimia (as) on kunnioitettu Koraanissa tittelillä khalilul-Allah (Allahin läheinen ystävä). Suura an-Nisa´ssa Allah sanoo: “Sillä Allah otti Ibrahimin (läheiseksi) ystäväksi.” (4:125)

Häntä on myös kuvailtu Suura an-Nahlissa esikuvaksi: “Ibrahim oli todellakin esikuva. Hartaasti tottelevainen Allahille, ja tosi uskossaan, ja hän ei liittänyt jumalia Allahin rinnalle.” (16:20)

Ibrahim syntyi Chaldealaisten tähtien ja epäjumalakuvien palvojien ihmisten keskuuteen, Azarin kotiin, hänen isänsä oli heimon epäjumalakuvien tekijä. Ibrahim oli kuffaarien (uskottomat) keskellä, mutta ei yksi heistä, kuin tawhidin (yksijumalaisuus) alkulähde kohoten shrikin (monijumalaisuuden) suosta. Koraani kertoo meille suura al-An´aam´ssa: “Katso! Ibrahim sanoi hänen isälleen Azarille: Otatko sinä epäjumalankuvat Jumalaksi? Sillä minä näen sinut ja sinun kansasi ilmeisessä erehdyksessä.” (6:74)

Hyljättyään Azarin, isänsä talon, Ibrahim meni haastamaan kansaansa monijumalaisuudesta. Todellakin Ibrahim on tunnettu historian suurena epäjumalankuva -rikkojana, yksijumalaisuuden perustajana ja tietämättömyyden hävittäjänä.

Koraanissa on useita jakeita, jotka kuvaavat kuinka Ibrahim väitteli epäjumalan palvojia vastaan, hänen järkiperäiset perustelunsa vääräuskoisia ja niitä vastaan, jotka palvoivat taivaankappaleita, kuinka hän käsitteli uskottomia, kuinka hän saarnasi hänen kansalleen. Esimerkiksi suura al-Baqarassa Allah sanoo: “Muista hänet, joka kiisteli Aabrahamin kanssa hänen Herrastaan siksi, että Jumala oli antanut hänelle kuningaskunnan. Aabraham sanoi: ”Herrani antaa elämän ja kuoleman.” Hän vastasi: ”Minäkin annan elämän ja kuoleman.” Silloin Aabraham sanoi: ”Katso, Jumala antaa auringon nousta idästä; anna sinä sen nousta lännestä!” ja jumalaton jäi sanattomaksi. Niin, Hän ei johda jumalattomia ihmisiä.” (2:258)

Toisessa esimerkissä suura al-Anbiyassa: ”Totisesti, Me jo ennakolta ohjasimme Aabrahamin oikealle tielle, ja Me tunsimme hänet hyvin. Jo silloin, kun hän lausui isälleen ja kansalleen: ”Mitä ovat nämä epäjumalat, joita te yhä palvelette?” He vastasivat: ”Olemme nähneet jo esi-isiemme niitä palvelleen.” Hän sanoi: ”Totisesti, te ja tIdän esi-isänne olette olleet ilmeisessä harhassa.” He sanoivat: ”Puhutko meille totuutta, vai oletko niitä, jotka vain laskevat leikkiä?” Hän vastasi: ”Ei, tIdän Herranne on taivaitten ja maan Herra, joka ne on luonut. Minä olen tämän todistaja. Ja Jumalan nimessä olen totisesti tekevä selvää tIdän epäjumalistanne, kun käännytte pois. Niin hän mursi ne palasiksi paitsi suurinta niistä, jotta he kenties saattaisivat palata sen eteen. He sanoivat: ”Kuka on tehnyt näin mIdän jumalillemme? Hän on totisesti pahantekijä.” Muutamat sanoivat: ”Olemme kuulleet erään Aabraham nimisen nuorukaisen puhuvan niistä.” He sanoivat: ”Tuokaa hänet sitten kansan silmien eteen ehkä he voivat todistaa.”

He sanoivat: ”Oi Aabraham. Sinäkö olet tämän tehnyt jumalillemme?” Hän vastasi: Varmaan sen joku teki; mutta onhan tässä hIdän päämiehensä jäljellä, kysykää siltä, jos se voi puhua. Silloin he miettivät mielessään ja syyttelivät toisiansa: ”Totisesti, te olette väärällä tiellä.” Mutta sitten he joutuivat päästään pyörälle ja sanoivat: ”Totisesti, sinähän tiedät, että nämä eivät puhu.” Hän lausui: ”Palvelisitteko siis Jumalan sijasta sellaista, joka ei voi teitä vähääkään auttaa eikä myöskään vahingoittaa? Häpeä teille ja niille, joita palvelette Jumalan ohella. Ettekö jo ymmärrä?” He sanoivat: ”Polttakaa hänet ja auttakaa jumalianne, jos jotakin aiotte tehdä!”(21:51-68)

Kuten yleensä, kun valhe on voitettu älyllisillä perusteluilla, se turvautuu juonitteluun ja sortoon. Hänen kansansa vastaus hänen da´waansa on annettu suurassa al-Ankabut: ”Eikä Aabrahamin kansalla ollut muuta vastausta kuin tämä: ”Tappakaa hänet tai polttakaa hänet!”(29:24) Ibrahim olisi voinut hylätä hänen viestinsä ja hänen uskomuksensa pelastaakseen itsensä Nimrodin tulelta. Mutta hän valitsi marttyyriuden. Hän valitsi kuolla, että Allahin sanoma eläisi. Hän valitsi astua tietämättömyyden ja tyrannian tuleen pelastaakseen ihmiskunnan tietämättömyydestä ja tyranniasta. Joten hänet heitettiin tuleen.

Mutta Allahilla oli erilainen suunnitelma Ibrahimille ja hän oli vahingoittumaton Allahin (ta'ala) armosta: ”Mutta Jumala pelasti hänet tulesta. Totisesti, tässä on tunnusmerkki niille, jotka uskovat.” (29:24). Allah sanoo myös: ”Me sanoimme: ”Oi tuli, pysy kylmänä ja suojele Aabrahamia” (21:69). Hänen ihmeensä ei pysäyttänyt epäjumalan palvojia jatkamasta hyvin pitkiä vuosia hIdän vehkeilyjään, vainoa, hyväksikäyttöä, ilkivaltaa ja eristäytymistä Ibrahimia kohtaan, silti hän pysyi sovittelematta, järkkymättömänä uskossaan, kärsivällisenä kärsimyksessään, ystävällisenä tavoiltaan, kunne hän teki hijran (hän muutti) Aram´n ja Kaanaan maahan.

Hän lähti isänsä maasta tullakseen vieraana luvattuun maahan.

Veljet ja Siskot, se oli todella luvattu maa. Maa jossa Ibrahim jatkoi elämän kestävää kamppailua, dawaa, liikkumista, kantaen yksin painavaa vastuuta Tawhidiin (yksijumalaisuus) pyrkimistä pimeyden, sorron, epäoikeudenmukaisuuden ja tietämättömyyden aikana. Ibrahimilla ei ollut lapsia. Ja koko hänen vuosisatansa profeettana ja Jumalan palveluksessa kasvattivat, kun Ibrahim vanheni, hänen haluansa saada poika. Nyt vanha Profeetta Ibrahim epätoivoisesta kaipasi poikaa, mutta hänen vaimonsa Saarah oli hedelmätön.

“Oi minun Herrani! Suo minulle hurskas poika!” (39:100) oli hänen kutsunsa Allahille.

Kaikkia oletuksia vastaan, Allah täytti lupauksensa tehden Ibrahimista suuren Profeettojen ketjun siemenen, mahtavan maailman uskontojen juuren. “Ja Me annoimme lupauksen pojasta, jolla on kärsivällisyyttä” (37:101).

Allah toi lohdun hänen luotettavalle Lähettiläälleen vanhuuteen, yksinäisyyteen, toivottomuuteen ja ahdinkoon. Ibrahimille, Ismail ei ollut vain poika pojattomalle isälle, hän oli elämän pituisen odotuksen loppu, palkkio vuosisadan kärsimyksestä, hänen elämänsä hedelmä, toivo epätoivon jälkeen ja nuori poika vanhalle isälle.

Ismail, ollen lupaus tuleville sukupolville, oli jossain mielessä koko maailma Ibrahimille.

Joten Ibrahimin talossa oli iloa ja riemua kun Ismail kasvoi nopeasti hänen isänsä rakkauden auringossa. Mutta Allah päätti, että niin ei tulisi jatkumaan.

Veljet ja Siskot, Ibrahimia koeteltiin vielä kerran. Ibrahim sai näyn, jossa Allah käski häntä teurastamaan hänen ainoan poikansa.

Veljet ja Siskot, miksi Ibrahimia pitäisi, jonka koko elämä oli omistettu profetoimiselle, Jihaadille, tietämättömyyden poistamiselle, asettamaan tawhidin perustukset, koetella vielä kerran?

Siksikö, että ihmisen ei tulisi levätä?
Siksikö, että ihmisen ei pitäisi harhautua 100 vuodeksi Jihaadista ja voitoista?
Siksikö, että hänen ei pitäisi ajatella itseään ilman heikkoutta?
Onko se siksi, että tosiasiassa mihin tahansa laitamme silmämme tässä maailmassa, se sokeuttaa mIdät?
Ja lopuksi, siksikö, että mitä korkeamman hengellisen huipun saavutamme, sitä suurempi vaara on pudota?

Veljet ja Siskot, se ei ole mahdollista vakuuttaa sanoin, mitä se oli tarkoittanut Ibrahimille kun Allah käski häntä uhraamaan hänen ainoan poikansa Ismailin. Kivun suuruus ei salli mielikuvituksen käsittää sitä. Se herättää pelkoa ja vapinaa.

Kuinka Ibrahim voi ottaa hänen rakastamansa pojan, hänen elämänsä hedelmän, hänen sydämensä ilon, hänen elämisensä ja olemisensa tarkoituksen, hänen Ismailinsa, ja pitää häntä maata vasten, laittaa veitsi hänen kurkulleen ja tappaa hänet?

Jos se olisi ollut vain Ibrahimin teurastus Ismailin kädestä, kuinka helppoa! Mutta ei! Nuoren Ismailin tuli kuolla ja vanhan ja ikääntyneen Ibrahimin tuli jäädä! Ibrahimin, epäjumalankuvien rikkojan täytyi tuntea repeytyvänsä palasiksi! Hänen sisällään on täytynyt olla sota, suurin jihad. Mikä sota? Sota Jumalan ja Ismailin välillä! Vaikea valinta!

Kenet Ibrahim valitsisi?
Rakkauden Jumalaan vai Rakkauden itse?
Profettauden vai isyyden?
Lojaalisuuden Jumalalle vai Lojaalisuuden perheelle?
Uskon vai tunteen?
Totuuden vai todellisuuden?
Tietoisuuden vai vaiston?
Vastuun vai mielihyvän?
Velvollisuuden vai oikeuden?
tawhidin (yksijumaluus) vai shirkin (monijumaluus)?
Etenevän vai pysymisen?
Tulla joksikin tai olla jokin?
Ja lopulta, Jumala vai Ismail?
Mitä Ibrahim valitsisi?

Veljet ja Siskot, Ibrahim ei valinnut välittömästi. Hän empi ja epäröi murskaavan kivun ja ahdistuksen voiman alla. Vasta kolmannen näyn jälkeen, hän lopulta päätti toteuttaa Allahin käskyn. Tämä heijastaa pyhiinvaelluksella kolmen epäjumalankuvan kivittämistä, mikä esittää Iblistä houkuttelemassa Ibrahimia olemaan tottelematon Allahille.

Kun “totuus” kaunistuu maallisessa elämässä, monet ihmiset tulevat totuuden etsijöiksi. Mutta kun totuus uhmaa elämää ja johtaa ongelmiin, häviöön ja vaaraan, totuuden etsijöitä on muutama.

Iblis työskentelee missä tahansa hän löytää jäljen pelosta, heikkoudesta, epäilystä, epätoivosta, kateudesta, itsekkyydestä tai jopa suuresta kiintymyksestä jotakin tai jotakuta kohtaan. Joskus Iblis lietsoo loogisia syitä, älykkäitä tai uskonnollisia perusteluita saavuttaakseen hänen päämääränsä.

Esimerkiksi, voimme kuvitella, että voimakkaan kivun ja ahdistuksen voiman alla, Ibrahim olisi voinut käyttää useita perusteluita. Ehkä dhabh'in (teurastus) tarkoitus oli vain kuvaannollinen ja tarkoitti “minuutensa“ tappamista. Ehkä “Ismail” oli yleinen nimisana, eikä Ibrahimin poika. Ehkä “teurasta Ismail” todellisuudessa tarkoitti “teurasta rakkaus Ismailiin”. Ibrahim olisi myös voinut yrittää monia selityksiä hänen näkyynsä.

Mutta Ibrahimilla, khalilul-Allah, Jumalan läheisellä ystävällä, oli usko Allahiin ja hän tiesi, että Allah (ta'ala) vaati uhrausta. Ibrahimin tietoisuus tekisi pilkkaa näistä kaikista loogisista perusteluista ja syistä.

Ibrahim valitsi Rakkauden Jumalalaan ohi Rakkauden itseensä, profettauden ohi isyyden. Lojaalisuuden Jumalaan yli lojaalisuuden perheeseen, Totuuden Todellisuuden sijaan, Tietoisuuden Vaiston sijaan, Vastuullisuuden mielihyvän sijaan, Velvollisuuden Oikeuksien sijaan, tawhidin Shirkin sijaan. Hän piti parempana Etenevää paikalle jäävää vastaan. Ibrahim valitsi Jumalan ja luopui Ismailista.

Veljet ja Sisaret, Minassa, käytiin uskomaton ja pelottava keskustelu isän ja pojan välillä. Ibrahim sanoi Ismailille: “Poikani, olen totisesti unessa saanut käskyn uhrata sinut, mikä on ajatuksesi siitä?” (37:102) Kuinka pelottavat sanat lapselle kuulla! Ismail olisi voinut pysyä hiljaa. Hän olisi voinut pyytää Ibrahimia kieltäytymään.

Mutta Ismaililla oli myös uskoa. Hän alistui Allahin tahtoon. Ymmärtäen hänen isänsä ahdingon, Ismail kertoi hänelle nämä rauhoittavat sanat: “Oi isäni, tee saamasi käskyn mukaan; jos niin on Jumalan tahto, tulet havaitsemaan minut kärsivälliseksi. ”(37:102)

Allahu Akbar ! Allahu Akbar ! Allahu Akbar !

Ibrahim oli keskustellut poikansa kanssa, joka suosiolla tarjosi itseään Allahin käskyyn. Ibrahimin valinta oli uhraus. Ja Ismailin oli uhrautuvaisuus: Marttyyrius.

Tämä antoi Ibrahimille voimaa. Ibrahim liitti sydämensä Jumalalle, hän otti Ismailin hengen toiseen käteensä ja uskonsa veitsen toiseen ja hän käveli kunnes saavutti uhrauspaikan. Ibrahim kärsi kaiken aikaan uskoen ja joka hetkellä oli mahdollista hänelle peruuttaa ja kääntyä takaisin. Silti hän asetti Ismailin maahan, laittoi hänen kasvonsa pois hänestä antaakseen voimaa hänen murskaantuneelle sielulleen ja lamaantuneelle kädelleen. Ja niin hän teurasti Ismailin. Mutta, Allahin armosta, veitsi ei leikannut.
Ibrahim sai lampaan ja Allah kutsui häntä:

”Aabraham! Olet antanut unesi käydä toteen, ja Me varmasti palkitsemme niitä, jotka hyvää tekevät. Tämä oli totisesti ilmeinen koetus.” (37:104-105)

Allahu Akbar! Allahu Akbar! Allahu Akbar!

Veljet ja Siskot, Ibrahim saavutti kaiken ja piti Ismailin. Tämä tarkoittaa, että Ibrahimin Jumala ei ole verenjanoinen kuin Inka-jumalat tai Hindujen jumalattaret olivat verenhimoisia. Ne ovat ihmiset, Jumalan palvelijat, ketkä ovat nälkäisiä, ja nälkäisiä lampaan lihaan. Ja, symbolisesti, ainoa valutettu veri tässä tarinassa on Ibliksen veri.

Veljet ja Siskot, tämä tarkoittaa, että alusta alkaen Jumala ei halunnut Ismailia teurastettavan. Hän halusi Ibrahimin olevan Ismailin teurastaja. Kun hän tuli sellaiseksi, teurastus tuli hyödyttömäksi.

Jumala tahtoi alusta saakka, että, Ismail uhrattaisiin Jumalalle. Ja kun se tapahtui, hänen uhrauksensa tuli hyödyttömäksi.

Ihmisillä on tarpeita, mutta Jumalalla ei ole tarpeita. Hän on Itseriittoinen. Allah (ta'ala) Hänen Viisaudessaan nosti Ibrahimin korkeimmalle huipulle uhraamalla hänen Ismailinsa ilman uhraamalla Ismailia. Allah (ta'ala) korotti Ismailin korkeimmalle huipulle hänen olemalla mahtava uhraus Jumalalle, ilman sen aiheuttamatta mitään haittaa hänelle. Tämä tapahtuma ei ole ihmiskunnan ahdinkoa tai kidutusta, vaan ihmisyyden täydellisyyttä, vaistonsa vangin ja itsekkyyden vapautta ja mielialan kohottamista.

Tämä merkityksellinen tapahtuma opettaa myös meitä, Ibrahimin kautta, että ihmiselämä, Ismailin, Ibrahimin, kaikkien elämä, saavuttaa sen tarkoituksen ja arvon Jumalalta - Luomisen Lähteeltä - eikä luonnosta. Se merkitsee, että hyvät asiat elämässä, tarkoittaen Ismailia, johtuvat hIdän arvostaan eikä pelkästään siitä tosiasiasta että he ovat olemassa ja heitä voidaan arvostaa ja iloita ja nauttia, vaan se johtuu Jumalasta. Luomisen Lähteestä Itse. Ibrahim oli jossakin muodossa, antamassa Ismailia takaisin, saadakseen hänet uudestaan hyvin perustein.

Veljet ja Siskot, erilaiset ihmiset jaottelevat erilailla hIdän lojaalisuutensa Jumalalle, perheelle ja kansalle tai valtiolle. Maallinen mieli on velvollisuuden tunteessa ja täydellisessä sitoumuksessa kansalle (ja perheelle) aivan kuin uskonnollinen tietoisuus on täydellisessä sitoumuksessa Jumalalle. Ibrahimin maallinen mieli oli halukas MURHAAMAAN Ismailin, mutta uskonnollisessa tietoisuudessa hän oli halukas UHRAAMAAN Ismailin. Ibrahim näin ollen neuvoo, että mIdän tulisi olla täydellisessä velvollisuuden tunnossa vain Jumalalle, ja se on mIdän suhteemme Jumalaan, minkä pitäisi voittaa ja määritellä suhteemme perheeseen/kansaan, eikä päinvastoin.

Veljet ja Siskot, on silti paljon ymmärrettävää ja löydettävää koskien tätä merkityksellistä tapahtumaa. On vain harvoja mahdollisia merkityksiä. Vain muutamia, ja mahdollisia, koska Ibrahim opetti meitä olemaan vähemmän itserakkaita ja enemmän kriittisiä uskon löytämisen suhteen, mIdän tulisi olla vähemmän itserakkaita ja enemmän kriittisiä ymmärtämisen löytämisen suhteen.

Veljet ja Siskot, Ibrahimin Ismail oli hänen poikansa. Mutta sinä, kuka on sinun Ismail?
Mikä se on? Loppututkintosi? Maineesi? Asemasi? Rahasi? Kotisi? Autosi? Rakkaasi? Perheesi? Tietosi? Ammattinimikkeesi? Vaatteesi? Kuuluisuutesi? Sielusi? Henkisyytesi? Kauneutesi? Voimasi? Urasi?

Kuinka voi tietää? No, tämän tiedät sinä itse. Toinen voi antaa sinulle sen merkkejä.

Mikä tahansa on sinun silmissäsi, mikä pitää Ismailin paikkaa Ibrahimin silmissä!
Mikä tahansa heikentää sinua uskon tiellä!
Mikä tahansa pysäyttää sinut liikkeessä!
Mikä tahansa saa sinut epäilemään velvollisuuttasi!
Mikä tahansa kahlitsee vapautesi!
Mikä tahansa johtaa sinut kompromissiin ja oikeutukseen!
Jokainen asia, mikä tekee korvasi kuuroksi Totuuden Viestin edessä!
Mikä tahansa pyytää sinua pysymään itsesi kanssa!
Mikä tahansa saa sinut luistamaan velvollisuudestasi!
Kuka tai mikä tahansa mikä saa sinut myöhästymään jotta voisit jäädä hänen tai sen luokse!

Veljet ja Siskot, nämä ovat mIdän Ismailin merkkejä. Etsikäämme niitä itsestämme ja teurastakaamme ne lähentyäksemme Allahia (ta'ala) ja muuttaaksemme oikean veitsen pois sorrettujen Muslimien kurkulta Bosniasta Kashmiriin, Somaliasta Palestiinaan.

Veljet ja Siskot, kapinoidaan sydämettömiä palvojia vastaan , joiksi olemme tulleen.

Muistakaa, mIdän Id ei ole voiton Id. Se on uhrauksen (adha) Id.